Miehille tasuri ja murskavoitto Botniahallissa

KuRy – SC Saragoza 4-4 (1-2, 2-1, 1-1)

Ottelut Ryhtiä vastaan ovat vuosien varrelta olleet useimmiten joko todella tasaisia tai sitten jompi kumpi vie toista oikein urakalla. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Saragoza vei ja Ryhti vikisi, ainakin ensimmäisessä erässä, joten tällä kertaa Sairanen & Co:lla oli varmasti jäänyt yhtä sun toista hampaankoloon.

Saragoza aloitti maalinteon kun Eero Haapala nosti hyökkäystä ja Sebastian Sjögren löysi maalinedustalta Anthony Hannuksen. Hannus ei kovallakaan tatsilla voinut enää erehtyä. Kurikka tasoitti kun Sjögren menetti seuraavassa hyökkäyksessä pallon keskialueella. Ensimmäiselle erätauolle mentiin Saragozan 1-2 johdossa kun Haapala iski oman reboundinsa verkon perukoille, syötön tarjosi Janne Smeds. Haapala oli monessa mukana ja joutui vielä ensimmäisen erän lopussa kakkoselle kun Kuusilehto näki kaukaa rikkeen. Turha sitä tilannetta jossitella, joskus vaan fysiikan lait pätee myös salibandyssä.

Kurikka tasoitti ylivoimalla kun pointin veto sujahti ohi sekä Mats Backlundin että Kim Lindströmin. Haapala siirsi vielä kerran Saragozan johtoon, jälleen Sjögrenin syötöstä. Kurikka tasoitti vielä matalalla vedolla joka meni sekä peiton että Lindströmin alta nolosti aina verkon perukoille.

Kolmanteen erään siis tilanteessa 3-3. Kurikka siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon kun reilut neljä minuuttia oli pelaamatta. Peter Lassfolk päästi maalinedustalta vastustajan luvattoman vapaaksi ja kaveri kiitti kunniasta ja niiasi johtomaalin. Pari minuuttia myöhemmin Ryhtimuuri hölmöili itselleen kakkosen väärästä etäisyydestä ja Saragozan murhaavan tehokas ylivoima iski Smedsin toimesta tasoituksen. Syöttöpiste jälleen Sjögrenille.

Papukaijamerkkiä tarjottaisiin erotuomareille jotka vihelsivät tasapuolisesti ja linjan mukaan läpi ottelun.

SC Saragoza – Vikings 12-0 (6-0, 4-0, 2-0)

Ottelu alkoi Saragozan kannalta hieman ailahtelevasti kun Thony Granqvist aiheutti heti minuutin kohdalla sen että Saragozalla oli liikaa miehiä kentällä. Alivoima kuitenkin kestettiin ja heti seitsemän sekuntia alivoiman loputtua niin Anthony Hannus iski avausmaalin Janne Smedsin syötöstä. Thony Granqvist lisäsi Vikingsien tuskaa kun kello lähestyi 5 minuuttia, syöttäjänä jälleen Smeds. Vajaa minuutti siitä, niin Sebastian Sjögren teki Mats Backlundin syötöstä jo 3-0.

Vikings otti aikalisän ja saikin juonesta kiinni hetkeksi. 4-0 tuli yhdeksännellä minuutilla kun Sjögren nosti Smedsin syötöstä pallon pömpeliin. Johan Nordgren heitti lisää löylyä kiukaalle Peter Lassfolkin syötöstä. Vikingsien Vikstrand otti kakkosen ja ylivoima jauhasi jälleen tehokkaasti, Smedsin veto, Backlundin siirto Hannukselle ja 6-0. Erätauon aikana todettiin että peli ei ole ohi, samaisessa hallissa ISB käänsi Woodcuttersia vastaan 6-0 voitoksi 6-7.

Neljä minuuttia toisesta erästä pelailtiin ennen kuin Vikings sai kaivaa pallon verkostaan. Granqvist naatiskeli päivän toisensa, syötön antoi Haapala. Puoli minuuttia myöhemmin Mikael ”linjuri” Sandelin otti korkeasta mailasta kakkosen ja ylivoima jauhasi jälleen, Smedsin veto yläkulmaan Backlundin syötöstä. Pari minuuttia tästä niin Nordgrenin kaukolaukaus upposi jälleen, syöttöpiste Jonathan Ahlvikille. Sjögren lisäsi vielä taukoluvuiksi 10-0 Haapalan syötöstä.

Kolmannessa erässä Peter Lassfolk sai kakkosen mailaan lyömisestä, alivoima kestettiin jälleen. Kun Vikings otti vielä kolmannen kakkosensa ottelussa niin kokeiltiin jo kakkosylivoimakentällistä. Ei tuottanut toivottua tulosta, joten ykkösyv kehiin ja 11-0. Sjögren jälleen tekijänä Haapalan syötöstä. Haapala (Smeds) sai vielä tehdä viimeisen maalin ja katkaista pelin ajassa 37:30. Näillä SC Saragozan miesten joukkueen historiallinen ensimmäinen 12-0 voitto oli taputeltu.