Junioreiden salibandykerhot käynnistyvät sunnuntaina 29.09.2019

Sunnuntaina ne vihdoinkin alkavat – junioreiden salibandykerhot! Tänäkin vuonna olemme varanneet kolme tuntia sunnuntaisin ja siihen mahdutetaan 3 eri kerhoa ennakkoilmoittautumisten perusteella. Kiitos siitä!

Ensimmäisessä ryhmässä – klo 13-14 – päästetään F- ja G-junnut irti. F-junnut koostuu tänä vuonna 2011-2012 syntyneistä (sekä tytöt että pojat) kun taas G-junnut ovat avoinna kaikille 2013 ja myöhemmin syntyneille.

Heti tämän jälkeen – klo 14-15 – E-junnut pääsevät temmeltämään kentälle. E-junnut ovat tänä vuonna 2009-2010 syntyneitä.

Viimeisenä C- ja D-junnut pääsevät kentälle. D-junnut ovat tänä vuonna 2007-2008 syntyneitä, ja C-junnut ovat pääsääntöisesti 2005-2006 syntyneitä. Mikäli vanhempia junnuja löytyy, nekin ovat erittäin tervetulleita myös tähän.

Mikäli joku haluaa vaihtaa ryhmää, joko sisarusten tai kavereitten takia siitä voidaan aina neuvotella.

Yhteistä kaikille junnuille on että – salibandyliiton sääntöjen mukaan – vaadimme että kaikki käyttävät suojalaseja. Muita varusteitakin tarvitaan, lähinnä sisäpelikenkiä, sortseja, t-paita sekä luonnollisesti oikeamittainen maila.

Hallivuorojen maksamista varten keräämme kausimaksua (syksy ja kevät yhteensä 50 €, puoli kausi 25 € per osallistuja). Emme myy mitään, emme järjestä talkoota. Tämä maksu kattaa salivuokrat ja kuluvat välineet (pallot ja liivit). Pidä scsaragoza.fi:n kalenteria silmällä, päällekkäisyyksien takia vuoroja tulee tippumaan kauden aikana jonkun verran pois. Kalenteri on aina päivitetty!

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Linkki ilmoittautumiseen löytyy tästä: https://scsaragoza.fi/fi/2019/09/04/ilmoittautuminen-junnukerhoihin/

One comment

Vastaa